ESLi
Etelä-Savon Liikunta ry (ESLi) on monipuolisen liikunta- ja urheilutoiminnan edelläkävijä Etelä-Savossa. Se on yksi Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (SLU) viidestätoista aluejärjestöstä. ESLi:n perustehtävä on tukea alueellaan toimivien seurojen toimintaedellytyksiä, ja näin edistää eteläsavolaisten hyvinvointia. Toisella vuosikymmenellään etenevän Esli:n jäsenistö koostuu urheiluseuroista, erityisryhmien liikuntajärjestöistä sekä lajien alueellisista organisaatioista. Jäsenmäärä on 116.
ESLi:n arvot (etenijä, liikunnan riemu, joukkuepeli, eteläsavolaisuus, tuloksellisuus) antavat pohjan toiminnalle, jota toteutetaan osaavan, palvelualttiin ja sitoutuneen henkilökunnan voimin. Hankkeiden ja monipuolisten tapahtumien kautta kohdataan joukkoja, joiden elämäntyytyväisyyteen voimme toimillamme jatkossakin vaikuttaa. Liikunnan ilon jakaminen on meille aina ajankohtaista!
Elä Sinäkin Liikkuen!
