Koulutusmahdollisuudet
Yleistä koulutuksista
Olemme siirtyneet tilauspohjaiseen koulutuksen järjestämiseen huomattuamme, että se palvelee parhaiten eri tilaajien tarpeita. Järjestämme myös muutamia avoimia koulutuksia, joista ilmoitamme oheisessa koulutus- ja tapahtumakalenterissa. Koulutusten toteuttamiseksi teemme lisäksi aktiivista markkinointia eri paikkakunnilla ja pyrimme sillä varmistamaan , että mahdollisimman monessa kunnassa, lähellä Teitä saisimme koulutukset toteutumaan.
Järjestämme vuosittain useita tilauskoulutuksia esim. kunnille, päiväkodeille ja urheiluseuroille. Koulutus räätälöidään tilaajan toiveiden mukaisesti; sisältö voi olla valmis koulutustarjonnasta valittu kurssi tai laji/ asiakohtainen erikoiskurssi. Jos tarjonnasta ei löydy sopivaa sisältöä, tuotamme sen yhteistyössä ammattitaitoisten kouluttajiemme kanssa!
Tilauskoulutukset järjestetään yleensä vähintään 10 henkilön ryhmille. Jos ryhmäsi ei ole tarpeeksi suuri, voidaan ryhmä koota yhteistyössä ESLi:n kanssa.
Tiedustelut toimistolta puh. 015 228 750 sähköpostia

Meillä kouluttaa osaava henkilökunta
Sekä asiantuntevat OTO -kouluttajat
Behm Virpi
Heinikainen Sanni
Huoman Sami
Huuskonen Minna
Jäärni Marjo
Kauhanen Kati
Kesiö-Lantta Minna
Kivistö Viivi
Korpinen Virva
Pylkkänen Ilpo
Yhteydenotot OTO -kouluttajiin toimiston kautta.
Ilmoittautumis-, maksu-, ja peruutusehdot
Kurssit laskutetaan jälkikäteen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 2 viikkoa ennen kurssia. Erityistapauksissa ilmoittautumisaika voi olla lyhyempikin, mutta siitä mainitaan erikseen.
Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdystä peruutuksesta veloitamme puolet (50%) kurssin hinnasta. Lääkärintodistusta vastaan palautamme kurssin hinnan vähennettynä toimistokuluilla (7 euroa).Kurssi voidaan peruuttaa ESLi:n taholta, mikäli kurssilla ei ole riittävästi osallistujia.