Henkilöstöhuone|Työhuone

Liikuttaja koulutus

 

Liikuttajakoulutuksen rakenne

Liikuttajakoulutuksen käytyään ohjaaja on suorittanut I-tason ohjaajakoulutuksen. 

Liikuttajakoulutus (50 h) muodostuu yhteisistä opinnoista, joita ovat Liikuttajan perusosat (21h) ja vapaasti valittavat kurssit (14h) ja ennakko- ja oppimistehtävät (15 h). Vapaasti valittavat kurssit ovat lajimoduuleita tai lajiliittojen aikuisliikunnan ohjaajakoulutuksia. Aikuisten kunto- ja terveysliikunnan I-tason koulutuksen käynyt ohjaaja on Liikuttaja, joka toimii liikkumista aloittelevien tai liikunnan monipuolistamisesta kiinnostuneiden aikuisten ryhmässä.

Liikuttajakoulutuksen perusosat ovat Liikunta osana arkea, Lihaskunto ja liikehallinta ja Kestävyyskunto ja lihashuolto. Perusosista suositellaan käytäväksi ensin Liikunta osana arkea -osio. Liikuttajakoulutuksen perusosat käsittelevät käytännönläheisesti aikuisen terveyttä edistävää liikuntaa.

I-tasolla tehdään perusosien lisäksi ennakko- ja oppimistehtäviä (yhteensä 15 tuntia). Ennakkotehtävät ovat asiaan virittäviä tehtäviä. Kokonaisuuden suorittamiseen kuuluu myös 14 tuntia joko lajimoduuleita tai lajiliittojen aikuisten ohjaajakoulutusta.

SLU-aluejärjestöt järjestävät koulutukset alueellisesti parhaalla mahdollisella tavalla, esimerkiksi päivä- tai viikonloppukursseina.

Kevään 2012 Liikuttajakoulutuksesta antaa lisätietoja Liisa Haikonen. liisa.haikonen(a)esliikunta.fi tai puhelimitse l 044 341 0057.

Kevään koulutukset totoutetaan mikäli saadaa vähintään 10 osallistujaa.

Kurssin hinta on 70 €/hlö ja Eslin jäsenseurat hinta 60 €/hlö.

Tähän asti käydyt koulutukset luetaan hyväksi uuteen järjestelmään. Korvaavuuksia voi tiedustella oman alueen aluejärjestöstä tai Kunnosta järjestöliikunnan kehittäjältä Katja Arpalolta sähköpostitse osoitteesta katja.arpalo(a)kunto.fi tai puhelimitse 045-6578071.

 

 

 

 

 

Liikuttajan perusosat

 

Liikunta osana arkea (7h)

Opit tunnistamaan ja ymmärtämään terveyttä ja suorituskykyä edistävän liikunnan taustatekijöitä.

  • Liikunnan välttämättömyys elimistön hyvinvoinnille ihmisen evoluution pohjalta.
  • Arkiaktiivisuuden ja elimistön huollon yhteys elimistön toiminnalle ja hyvinvoinnille.
  • Liikunnan kannalta tärkeimpien elinjärjestelmien rakenne, toiminta ja yhteistyö.
  • Elämäntavan muutosprosessin eri vaiheet.
 

Lihaskunto ja liikehallinta (7h)

Opit, miten keho tuottaa liikkeitä ja miten kehon hermo-lihasjärjestelmää tulisi harjoittaa, jotta sen kyky ja mahdollisuudet liikkeen tuottamiseen pysyisivät mahdollisimman hyvinä.

  • Kehon ohjaus- ja säätelyjärjestelmän tunnistaminen.
  • Toiminnallisen lihaskuntoharjoittelun perusteiden ymmärtäminen harjoittelun lähtökohtana ja lihaskuntoharjoitteiden kehittäminen nousujohteisesti perusliikkeiden pohjalta.
  • Vartalon ydintuen merkityksen tiedostaminen turvallisessa ja tehokkaassa liikunnassa.
  • Lihasjännitysten tunnistaminen ja päivittäinen lihashuolto.
 

Kestävyyskunto ja lihashuolto (7h)

Opit terveyttä ja suorituskykyä parantavan ja ylläpitävän kestävyys- sekä liikkuvuusharjoittelun ja lihashuollon tärkeimmät perusasiat.

  • Kuntoilun perusrakenteet: kestävyysliikunnan säännöllisen harjoittelun yhteys hyvinvointiin.
  • Yhden harjoituskerran rakentaminen ja ohjaaminen turvallisesti ja tehokkaasti.
  • Päivittäinen lihashuolto ja lihasten ja nivelten liikkuvuus.

Jokaisessa kolmessa perusosiossa käsitellään lisäksi ohjaamisen perusteita ja niihin kuuluu oppimistehtäviä sekä asiaan virittäviä ennakkotehtäviä.