Palaute
Sivustokartta
 KKI-toiminta


Hankekilpailu

Kunnossa kaiken ikää -ohjelman paikallishankkeita toimii eri puolilla Suomea yli 700. Hankkeiden tavoitteena on madaltaa yli 40-vuotiaiden kynnystä liikuntaharrastuksen aloittamiseen tarjoamalla heille esimerkiksi ohjattua ryhmäliikuntaa, eri lajien starttikursseja ja henkilökohtaista liikuntaneuvontaa. Paikallishankkeet voivat hakea taloudellista tukea toimintaansa KKI-ohjelmalta.

Hakuajat

Kunnossa kaiken ikää -ohjelma jakaa kaksi kertaa vuodessa taloudellista tukea paikallisille toimijoille. Hankekilpailu järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Avustusten viimeisen hakupäivät (postileima) ovat 31.3. ja 30.9. Hanke voi saada avustusta vain kerran vuodessa eli joka toisella hakukierroksella.

Avustuksen myöntämisen kriteerit

Avustusta myönnetään hankkeille, jotka parhaiten täyttävät seuraavat kriteerit:

  • Hanke aktivoi liikkumaan yli 40-vuotiaita, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän.
  • Hankkeella on toimintamalli, joka houkuttelee ei lainkaan tai vähän tai liikkuvia ihmisiä liikunnallisen elämäntavan alkuun.
  • Hanketta järjestävät useat eri tahot, joille kohderyhmän aktivoiminen liikkumaan on yhteinen tavoite.
  • Hankkeen hakema avustus on korkeintaan puolet kokonaiskuluista. Tukea ei myönnetä mittaviin välinehankintoihin, matkakorvauksiin eikä yksittäisten tapahtumien järjestämiseen.
  • KKI-ohjelma voi myöntää avustusta myös sellaisille hankkeille, jotka tukevat KKI-toiminnan aloittamista ja tavoitteita.

Hakulomake

  • Hankekilpailu on avoin kaikille yhteisöille.
  • Hakulomakkeen voit tilata Etelä-SAvon Liikunnalta puh 044 341 0057 /Liisa Haikonen tai  KKI-toimistosta, puh. (014) 260 1581 .
  • Hakulomakkeen liitteksi selvitys hankkeen toimintamallista ja talousarviosta.
  • Hakemus lähetetään kahtena kappaleena osoitteseen:
    KKI-ohjelma
    LIKES-tutkimuskeskus
    Rautpohjankatu 8a
    40700 Jyväskylä

HARRASTELIIKKUJAN ETELÄ-SAVO; TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ LIIKUNTA

Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma

KUNNOSSA KAIKEN IKÄÄ -ohjelma, KKI, saa aikaan liikettä. Se innostaa yli 40-vuotiaita säännöllisiksi liikunnanharrastajiksi ja luo paikallistasolle eri puolille Suomea liikuntapalveluja, joita aikuisten on helppo käyttää ja joista aloittelijat saavat tukea harrastukseensa.

Valtakunnallinen Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma on opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama liikuntahanke. KKI:n tavoitteena on auttaa yli 40-vuotiaita liikuntaharrastuksen alkuun sekä luoda pysyviä liikuntapalveluja aikuisten lähipiiriin.

KKI-ohjelma jatkaa kolmannelle viisivuotiskaudelle 2005-2009.
Ajankohtaiset teemat rytmittävät vuosien 2005-2009 toimintaa normaalitoiminnan ohessa.

 Etelä-Savon Kunnossa Kaiken Ikää- ohjelma

Jatketaan ja tehostetaan Etelä-Savon hyvin alkanutta KKI-toimintaa kaikilla tasoilla.

KKI-toiminnan avulla edistetään maakunnan ihmisten yleistä hyvinvointia ja ylläpidetään työikäisten väestön hyvinvointia. KKI-toiminnassa tehdään yhteistyötä Kunto ry:n kanssa, seurojen, Itä-Suomen Läänin, alueen kuntien ja kansanterveysjärjestöjen kanssa. ESLi jatkaa alueen KKI-hankkeiden tukemista, kannustamista, opastamista  ja välittää myös KKI-tukimateriaalia alueen terveysliikunta sektoreille.

Mikkelin kaupungin KKI-hanke

Mikkelin kaupungin sekä Etelä-Savon Liikunta ry:n yhteinen KKI-hanke on toiminut helmikuusta 2002 alkaen ja hanke jatkuu myös vuonna 2005. Hankkeen ideana on jatkaa henkilöstön kokonaisvaltaista hyvinvointia, toiminta- ja työkykyisyyttä sekä työssä viihtymistä.

Kaupungin henkilöstön toimintasuunnitelmaan kuuluu mm.

*kuntojumpat sekä miehille että naisille

*yhteistyön lisääminen työterveyshuollon kanssa

*jatketaan perustettujen liikuntaryhmien toimintaa ja tukemista

*jatketaan henkilöstön kuntokampanjoita

*järjestetään liikuntatuokioita ja yksittäisiä luentoja työyksiköiden toivomuksesta

*järjestetään terveysliikunnan starttikurssi ja kurssin käyneille jatkotapaamiset

  ja annetaan tukea ja vinkkejä oman työyksikön liikuttamiseen (taukoliikuntaryhmät)

*järjestetään kunto- ja terveysliikunnan luentoja

 Kaupungin KKI-toiminnasta tiedotetaan henkilöstön omassa HELMI-lehdessä, sähköpostilla    sekä tiedotteilla ilmoitustauluilla.

Tapahtumat ja kampanjat

Yrityksille järjestetään  ohjattua liikuntatoimintaa, (taukoliikunta, niska-hartiakoulua ymv.) kuntotestejä sekä tutustumistilaisuuksia eri lajeihin.

ESLi on myös mukana yhteistyössä Osuuskauppa Suur-Savon kanssa järjestämässä maakunnan naisten kuntoilutapahtumia Ruusukävelyä ja Linnanneitokierrosta.


Lisätietoja Kunnossa Kaiken Ikää-ohjelmasta:
Liisa Haikonen, Koordinaattori, KKI-toiminta, puh. 044-341 0057
sähköposti: etunimi.sukunimi@esliikunta.fi
fax. (015) 228 748

© 2003 Etelä-Savon Liikunta ry
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio