|
KYLÄSPORTTI –HANKKEET käynnistyvät
Etelä-Savon Liikunta ry:n hallinnoimat Kyläsportti –hankkeet ovat saaneet myönteiset päätökset alueen toimintaryhmiltä ja toiminta voi käynnistyä. Kyläsportti toiminta kattaa koko maakunnan.
Kyläsportti –hankkeet toimivat Veej´jakaja alueella (Mäntyharju, Ristiina, Hirvensalmi, Pieksämäki, Puumala, Kangasniemi sekä Mikkelin maaseutualueet), RaJuPuSu –alueella (Rantasalmi, Juva, Sulkava, Joroinen) ja Piällysmies –alueella ( Enonkoski, Savonranta, Heinävesi, Kerimäki, Punkaharju, Savonlinnan maaseutualueet)
Kyläsportti-hankkeiden tavoitteenaon kehittää yhteistyössä kuntien, seurojen ja kylien monipuolista liikuntatoimintaa. Liikuntatoimintoja lähdetään kehittämään yhdessä kylien, seurojen ja kuntien tarpeiden mukaisesti. Maaseutu-alueillle luodaan Sporttikyläverkosto, jota kehitetään kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti. Sporttikylille tehdään omat kyläsuunnitelmat huomioiden kylän väestöjakauma. Kyläläisille voidaan suunnitella esim. liikuntakerhoja, jumpparyhmiä, liikuntatapahtumia, koulutusta yms. kunkin kylän tarpeiden mukaan. Hankkeen tavoitteena on myös luoda nuorille uusia harrasteryhmiä sekä toteuttaa nuorten kanssa kansainvälistä vaihto –hanketta. Kansainväliseen vaihtoon kootaan ryhmä nuoria koko Etelä-Savon alueelta.
Koulutus nousee myös olennaiseksi osaksi hankkeita. Hankkeiden tavoitteena on myös kouluttaa uusia vertaisohjaajia kylille ja urheiluseuroille. Ohjaajia pyritään työllistämään seuroihin / kylien liikuntakerhoihin.
Jokaisella hankkeella on myös muutamia erikoisuuksia, kuten Veej´jakajan sporttiapteekki, RaJuPuSun talvijuoksusarja sekä Piällysmiehen postilaatikkomalli. Sporttiapteekista saat lääkkeitä liikunnanohjauksen / henkilökohtaisen neuvonnan muodossa. Talvijuoksussa harrastat kävelyä/juoksua mukavasti porukassa. Postilaatikkomallissa keräät tunteja kansanhiihdon malliin Kyläkilpailun muodossa.
Yhteistyössä ovat mukana Järvi-Suomen Kylät, Pieksämäen Seudun Liikunta, Savonlinnan Seudun Liikunta, Tanhuvaaran Urheiluopisto, Etelä-Savon Yleisurheilu, Toimintaryhmät (Veej´jakaja, RaJuPuSu –leader, Piällysmies) alueen kunnat sekä TE-keskus
Hankkeet ovat EU -rahoitteisia. Veej´jakajan budjetti on 145 250euroa, RaJuPuSun 100 000euroa ja Piällysmiehen 100 000euroa.
|