Henkilöstöhuone|Työhuone

Koko kansa liikkeelle

 

Koko kansa liikkeelle on työikäiselle väestölle suunnattu kokonaisuus, joka kiertää ympäri Etelä-Savoa tekemässä kuntotestauksia ja antamassa liikuntaneuvontaa. Koko kansa liikkeelle-tapahtumat toteutetaan yhdessä paikallisten liikuntatoimien ja seurojen kanssa.  Tapahtumien yhteydessä tehdään mm. InBody-kehonkoostumusmittauksia ja tehdään kuntotestauksia, kuten Cooperin testi ja UKK-kävelytesti. Tapahtumissa tutustutaan myös uuteen ja hauskaan lajiin, Kin balliin!

 

Cooperin testillä mitataan maksimikestävyyttä. Ideana testissä on edetä 12 minuutissa niin pitkälle kuin pääsee. Testi sopii käytettäväksi suuren ihmisjoukon kuntotason selvittämiseen.

UKK-kävelytestissä kävellään kahden kilometrin matka mahdollisimman ripeästi. Tulos lasketaan kummallekin sukupuolelle erikseen iän, kehon painoindeksin, kävelyyn kuluneen ajan ja kävelyn lopussa mitatun sydämen lyöntitaajuuden perusteella.

InBody-mittaukset antavat objektiivisen kuvan kehon tilasta. Siksi mittaus on muodostunut standardiksi ravintotottumusten, terveysliikunnan, painonhallinnan ja muiden elämäntapamuutoksten motivoinnissa ja seurannassa.

Kin ball on suunniteltu erityisesti koululiikuntaa varten. Peliväline on halkaisijaltaan 120 senttimetrin kokoinen kevyt pallo. Peliä pelaa kolme neljän hengen joukkuetta. Syöttävä joukkue määrää vastaanottavan joukkueen vapaasti kahdesta muusta joukkueesta. Valitun joukkueen täytyy saada pallo kiinni ennen kuin se koskettaa maata tai lattiaa ja tämän jälkeen syöttää pallo uudestaan valitsemalleen joukkueelle. Pisteitä pelissä saa joukkue, joka on saanut pelattua pallon lattiaan sekä kolmas, passiiviseksi jäänyt joukkue. Pelin voi siis periaatteessa voittaa myös se joukkue, jolle ei ole kertaakaan syötetty!

 

Koko kansa liikkeelle-tapahtumiin pääsee ottamaan osaa seuraavissa paikoissa:

 

15.5. Rantasalmi

22. 5. Juva

23.5. Joroinen

14.8. Mikkeli

15.8. Savonlinna

21.8. Mäntyharju

22.8. Heinävesi