Vastuullisuus

Etelä-Savon urheiluakatemian vastuullisuusohjelma

Etelä-Savon Urheiluakatemia on sitoutunut suomalaisen urheiluyhteisön vastuullisuusohjelmaan, jonka osa-alueita ovat turvallinen toimintaympäristö, hyvä hallinto, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, ympäristö ja ilmasto sekä Reilu kilpailu (antidoping ja kilpailumanipulaation torjunta). Toiminnan tavoitteena on mahdollistaa ratkaisut, joilla urheilija pystyy tasapainoisesti yhdistämään tavoitteellisen urheilun ja opiskelun.

 

Suunnitelma kaudelle 2026–2027

Tulevalle vuodelle vastuullisuusohjelmaa tullaan jalkauttamaan enemmän urheilijoille ja valmentajille. Keväällä 2026 kartoitetaan valmentajien kanssa suunnittelupalavereissa vastuullisuuskoulutusten tilanne. Kartoitusten pohjalta suositellaan tiettyjen koulutusten läpikäymistä ennen tulevan kauden alkua. Urheiluakatemian infotilaisuuksissa käydään läpi vastuullisuusohjelman pääpainopisteet sekä mittarit. Tulevan kauden alussa (elokuu 2026) jokainen urheilija ja valmentaja täyttää vastuullisuuspassin sekä suositellaan Reilusti Paras- ja Puhtaasti paras -koulutusten suorittamista. Näistä kerätään tilastot, joilla voidaan arvioida tavoitettavuutta. Vastuullisuusohjelman muutokset ja kehittäminen tehdään Etelä-Savon Liikunnan kanssa yhteistyönä.

 

Turvallinen toimintaympäristö

Tuemme kannustavaa ja arvostavaa ilmapiiriä. Edistämme omalla toiminnallamme turvallista ja arvostavaa ilmapiiriä sekä puutumme aktiivisesti syrjintään, kiusaamiseen ja häirintään. Valmentajatapaamisissa käymme yhdessä linjauksia läpi, miten luomme urheilijoiden kehittymistä edellyttävät olosuhteet. Tapaamisissa käymme läpi valintavaiheen urheilijoiden ja valmentajien osaamistavoitteita, joissa korostuu turvallisen tilan luominen. Avoin, häirinnästä vapaa ja kannustava toimintaympäristö on kaikkien sidosryhmien vastuulla, joiden kanssa yhteistyösopimuksen on tehty. Valtuutamme myös urheiluseuroja yhteistyösopimusten kautta keräämään alaikäisten kanssa työskenteleviltä rikosrekisteriotteet. Noudatamme toiminnassamme turvallisen tilan periaatteita. Urheilijakyselyillä keräämme palautetta toiminnasta ja kehitämme mahdollisia haasteita yhteistyökumppaneiden kanssa.

Häirintäyhteyshenkilönä toimii Etelä-Savon urheiluakatemian koordinaattori, joka tekee tapauksissa yhteistyötä huoltajien, urheiluseurojen ja oppilaitosten kanssa. Häirintätapausten toimintaohje on tehty ja luettavissa urheiluakatemian nettisivuilta sekä jaettuna sidosryhmille (kts. liite

Mittarit:

-          Koulutusten osallistujamäärät

-          Urheilijoiden ja valmentajien palautekyselyt

 

Hyvä hallinto

Urheiluakatemiaa hallinnoi Etelä-Savon Liikunta Ry. Toimintamme on läpinäkyvää sekä osallistavaa. Urheilijavalinnoista vastaavat urheiluseurat, joista tiedotetaan urheilijoita hyvissä ajoin. Urheilijoiden valinta urheiluakatemiaan perustuu yksinomaan urheilullisiin kriteereihin, kuten suoritustasoon, kehityspotentiaaliin ja sitoutumiseen. Valintaan eivät saa vaikuttaa sukupuoli, ikä, etninen tausta, kansallisuus, uskonto tai vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen, vammaisuus, perheen varallisuus tai sosioekonominen asema, asuinpaikka eikä vanhempien tai huoltajien asema tai suhteet. Johtoryhmä kokoontuu 4 krt/lukuvuosi ja siihen osallistuvat oppilaitosten ja yhteistyötahojen nimeämät yhteyshenkilöt. Johtoryhmä hyväksyy budjetin, toiminta- ja taloussuunnitelman. Urheiluakatemian ohjausryhmä aloitettiin helmikuussa 2026 ja siihen osallistettiin toiminnassa tiiviisti olevia henkilöitä. Toimimme suunnitellusti ja suunnitelman toteutumista arvioidaan säännöllisesti johtoryhmässä. Kaikki hankinnat kilpailutetaan ja arvioidaan kustannusten lisäksi vastuullista näkökulmaa. Varainhankinnassa noudatetaan vastuullisia toimintaperiaatteita, kuten rehellisyyttä, läpinäkyvyyttä, eettisyyttä sekä tietosuojaa ja yksityisyyttä.

Etelä-Savon urheiluakatemia on sitoutunut kaikessa toiminnassaan noudattamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja hyvää hallintotapaa. Keräämme ja tilastoimme toimintaan osallistuvien urheilijoiden ja valmentajien tietoja (kuten vastuullisuuspassien ja verkkokoulutusten suorituksia) tavoitettavuuden ja vaikuttavuuden arvioimiseksi. Henkilötietojen keräämisessä, säilyttämisessä ja käsittelyssä noudatamme tarkasti tietosuojalain sekä EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Ajantasainen tietosuojaselosteemme on aina saatavilla hallinnointitahomme (Etelä-Savon Liikunta ry) kautta

Mittarit:

-          Toteutuneet johtoryhmän ja ohjausryhmän kokoukset ja onko vastuullisuusohjelma otettu esille.

 

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Olemme yhteistyössä sopineet urheiluakatemian valintakriteeristön ja päivitämme niitä tarpeen mukaan. Kaikilla urheilijoilla on yhdenvertainen mahdollisuus valmentautumiseen akatemian harjoitusaikoina. Viestinnässä haluamme tuoda tasapuolisesti esille monia eri lajeja. Tarjoamme myös mahdollisuutta rahallisesti haastavissa tilanteissa oleville tarjoamalla maksusuunnitelmaan urheiluakatemian passimaksuille.

 

Mittarit:

-          Urheilijoiden ja valmentajien palautekyselyt

 

 

Ympäristö ja ilmasto

Käytämme tapaamisissamme ja kokouksissamme sähköisiä järjestelmiä ja palveluita, etäosallistuminen on mahdollistettu hyvin.  Kannustamme urheilijoita kulkemaan välimatkat kävellen tai polkupyörällä. Kestävän liikkumisen lisäämistä ja sen hyötyjä tuodaan esille urheiluakatemian infotilaisuuksissa, sekä varmistetaan että yhteistyöseurat tuovat asiaa esille omissa valmennusryhmissään. Aluejärjestö järjestää tarpeen mukaan KEKE-koutsi koulutuksia.

Mittarit:

-          Toteutuneet KEKE-koutsi koulutukset

-          Tapahtumien ympäristövastuullisuus (ESLi)

-          Toteutuneet nostot infotilaisuuksissa

 

Reilu kilpailu

Urheiluakatemian urheilija sitoutuu täytettyään vastuullispassin noudattamaan Reilun kilpailun periaatteita ja on tietoinen antidopingtoiminnasta sekä kilpailumanipulaation ehkäisemisestä (kts. Reilun kilpailun toimintaohje)