Avoin kirje päättäjille: Kännykkäkielto ja kännykän käytön rajoittaminen koskemaan myös välitunteja

9.9.2024

Arvoisat poliittiset päättäjät,

Liikunnan aluejärjestöinä haluamme muistuttaa kännykkävapaiden välituntien merkityksestä kouluarjessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee parhaillaan hallitusohjelman mukaisesti lakiesitystä puhelimen käytön rajoittamisesta perusopetuksen kouluissa sekä lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Toivomme, että lakiesityksessä otetaan huomioon myös välitunnit.

Nykylainsäädännön mukaan koulut ja oppilaitokset voivat jo kieltää järjestyssäännöissään puhelimen käytön oppituntien aikana. Koko päivän kestävä kännykkäkielto ei vielä nykyään ole mahdollista, sillä välttämätön yhteydenpito esimerkiksi huoltajaan on sallittava.

Toivomme, että opetus- ja kulttuuriministeriö ottaa huomioon välituntien merkityksen valmistellessaan lakiesitystä puhelimen käytön rajoittamisesta. Itä-Suomen yliopiston teettämässä tutkimuksessa tultiin samaan tulokseen kuin monissa aiemmissa tutkimuksissa: ”Välitunnin viettäminen tehostaa oppimista ja antaa mahdollisuuden muun muassa liikkumiseen ja vapaaseen vuorovaikutukseen koulupäivän aikana” (H. Kangasniemi & J. Koskinen, Itä-Suomen yliopisto 19.4.2022).  Kännykkä vie valitettavan usein huomion ja passiivinen paikallaan olo jatkuu oppituntien jälkeen. Tämä on haitallista fyysisen terveyden näkökulmasta sekä se heikentää myös oppimista edistävää vireystilaa ja keskittymiskykyä. Lyhyetkin liikuntahetket ja tauot, joissa lapset purkavat energiaansa ja osallistuvat leikkiin tai liikuntaan, parantavat huomattavasti heidän kykyään keskittyä ja oppia oppitunneilla. Välitunnit ovat olennainen osa koulupäivää, jonka merkitystä ei voida korvata.

Pyydämme Teitä huomioimaan aktiivisten välituntien merkitys tehdessänne päätöksiä kännykkäkiellosta ja puhelinten käytön rajoittamisesta. Toivomme, että oppilaiden hyvinvointi ja oppimistulokset asetetaan etusijalle, ja että puhelimen käytön rajoittaminen laajennetaan koskemaan myös välitunteja. Näin voimme varmistaa, että lapset ja nuoret saavat mahdollisimman hyvät edellytykset sekä oppimiseen että terveelliseen kasvuun ja kehitykseen.

Kiittäen ja toivoen viisautta päätöksentekoonne, 
 

Mari Makkonen

Etelä-Savon Liikunta ry:n aluejohtaja

 

Heidi Pekkola

Suomen Liikunnan Alueet ry:n pääsihteeri

 

Lisätiedot: 
Mari Makkonen, mari.makkonen@esliikunta.fi,  044 341 0059

Heidi Pekkola, heidi.pekkola@alueet.fi, 040 130 4530