ESLi seuratoiminnan tukena
Etelä-Savon Liikunta ry toimii seurojen ja jäsenjärjestöjen tukena paikallistasolla. ESLi on mukana SLU:n koordinoimassa Hyvä Seura koulutushankkeessa, jonka tavoitteena on toiminnan tehostaminen seuroissa. Hankkeen tavoitteena on auttaa seuroja ja kuntia paremmin selviytymään tulevaisuuden haasteista.
Hyviä seuroja on monenlaisia. Hyvä Seura voi painottaa lasten- ja nuorten toimintaa, aikuisten kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua tai perheliikuntaa.
- Hyvässä Seurassa on innostuneet johtamis- ja toimintatavat
- Hyvä Seura vastaa jäsentensä odotuksiin ja toimintaympäristönsä moniarvoistuvaan kysyntään
- Hyvä Seura edistää liikunnan ja urheilun myönteisiä arvoja ja eettisiä periaatteita
- Hyvä Seura noudattaa yhdistystoiminnan pelisääntöjä
- Hyvä Seura innostaa vapaaehtoisia mukaan ja yhteinen hyvä jaetaan kaikille osallistujille
ESLi käynnistää seurojen ja kuntien kehittämisprosesseja yhdessä lajiliittojen kanssa.
Maakunnan median avulla nostetaan urheiluseurojen näkyvyyttä. Yhteistyökumppaneiden kanssa tuodaan lisäarvoa urheiluseurojen toimintaan.
Liikunnan työllisyysprojektit
Liikunnan työllisyysprojektien tavoitteena on tukea seurojen toimintaa sijoittamalla työntekijöitä erilaisiin tehtäviin: ohjaustyö, toimistotyöt, tilojen kunnossapito, reitistöjen kunnostus. Näin kevennetään osaltaan seurojen työtaakkaa
Etelä-Savon Liikunnalla toimivat työllistämisprojektit Mikkelin seudulla sekä Pieksämäen ja Savonlinnan seudulla. Yhteistyökumppaneita ovat Etelä-Savon TE-keskus, alueen kunnat ja urheiluseurat.
TOIMISTOPALVELUT
ESLi tarjoaa jäsenistölle monipuolisia toimisto- ja tukipalveluja
· jäsenrekisterit
· kokousjärjestelyt
· postitus- ja kopiointipalvelut
· atk-palvelut
· seurojen ja lajien kilpailukalenterit, säännöt, pöytäkirjat
· urheilun ja liikunnan yleinen markkinointi
· kehitys- ja neuvontapalvelut (verotus, yhdistyksen perustamiseen liittyvät asiat)
· konsultointipalvelut
· seurakäynnit
· materiaalin välitys
· liikuntavälineiden vuokraus
· sporttisaittipalvelut
Tutustu SLU:n uusittuihin seurapalvelusivuihin tästä http://www.slu.fi/seurapalvelut/ |