2018 gaalassa palkitut

ETELÄ-SAVON KUNTIEN VALITSEMAT VUODEN LIIKUTTAJAT 2017


Enonkosken Vuoden liikuttajat ovat Esko ja Joo Malmstedt

Pitkäaikainen lasten ja nuorten ohjaaminen, kyyditseminen ja kannustaminen monipuoliseen liikkumiseen. Heidän työnsä on vaikuttanut myös koko kunnan tunnettavuuteen liikuntamyönteisenä kuntana.


Hirvensalmen Vuoden Liikuttaja on Elomaan koulu

Elomaan koulu on toiminut pitkäjänteisesti hirvensalmelaisten lasten ja nuorten päivittäisen liikunnan lisäämiseksi, aktiivisen elämäntavan ja osallisuuden edistämiseksi sekä liikuntakulttuuriin kasvattamiseksi. Elomaan koulu on merkittävällä tavalla edistänyt päivittäistä, koulupäivän ajalle sijoittuvaa liikuntaa luomalla kouluympäristöön, koulun yhteisiin tiloihin ja luokkahuoneisiin liikuntaan aktivoivia olosuhteita, kehittämällä koulupäivän rakennetta ja opetuksen toiminnallisuutta päivittäisen liikunnan ja aktiivisuuden lisäämiseksi. Erityistä kiitosta Elomaan koulu ansaitsee koko kouluyhteisön saumattomasta sitoutumisesta yhteisen päämäärän edistämiseksi.


Joroisten Vuoden Liikuttaja on Kaj Järveläinen.

Hän on 54-vuotias kahden lapsen isä ja työskennellyt savusukeltajana Etelä-Savon pelastuslaitoksella vuodesta 2014 lähtien.Hänen päälajinsa on triathlon. Ohjaus- ja valmennustoimintaa hänellä on ollut vuodesta 1982 alkaen ja ammattivalmentaja hän ollut vuodesta 2008 lähtien.

Triathlonia ja muuta kestävyysurheilua hän on harrastunut vuodesta 1989 alkaen; 1. puolimatkan triathlonille hän osallistui Joroisissa v. 1989. Hän on osallistunut 24 Ironman-kilpailuun (uinti 3,8 km, pyöräily 180 km ja juoksu 42,2 km) ja lukuisiin lyhyempiin kisoihin. Hänellä on SM-mitalisijoja eri matkoilta ja Ironman SM-kultaa vuodelta 2006 M 40-sarjassa.

Suomalainen triathlon syntyi Joroisissa vuonna 1983 ja tapahtuma täyttää v. 2018 35 vuotta. Kaj Järveläinen oli Joroisten triathlonkilpailujen johtaja vuosina 2008-2011.Hän on liikunnan puolestapuhuja ja liikunnalla oli tärkeä osuus myös syövän voittamisessa v. 2016.

Triathlon on tärkeä laji Kaj Järveläiselle ja hän on valmentanut monia joroislaisia Joroisten teräsmieskilpailun eri matkoille. Ohjattavia/valmennettavia hänellä on 10 henkilöä ja hän on aina valmis kannustamaan uusia ihmisiä lajin pariin!


Juvan Vuoden Liikuttaja on Juvan Kukkokoulu

Juvan Kukkokoulu on Maratonhaasteellaan esimerkillisesti liikuttanut juvalaisia. Syksyllä 2017 koulussa julkaistiin haaste, jonka tavoitteena jokainen oppilas juoksee itsenäisyyspäivään mennessä 100 kierrosta 400 metrin pituista rataa, joka kiertää koulun piha-alueella. Tällä suunnitelmalla jokainen juoksee kokonaisen maratonmatkan. Kun maraton on suoritettu, jokainen saa uimalipun Sampolaan sekä Antti Ruuskasen allekirjoittaman kunniakirjan.

Tähän mennessä maratonin on juossut yli 200 oppilasta koulun 245 oppilaasta. Lisäksi maratonhaastetta on suorittanut opettajia, koulukäynninohjaajia sekä keittiö- ja siivoushenkilöstöä. Tätä kautta on edistetty koko kouluyhteisön liikkumista.


Kangasniemen Vuoden Liikuttaja on Ville Tyrväinen

Ville Tyrväinen on aktiivinen, innostava, turvallinen, kannustava, pyyteettömän työn tekijä. Vuoden 2017 aikana Ville on toiminut yhtäaikaisesti usean juniorijalkapallojoukkueen valmentajana ja joukkueenjohtajana sekä KaPa-51 ry:n jalkapallovastaavana. Päivittäisellä toiminnallaan mahdollistanut joukkueiden toiminnan ja lasten mahdollisuuden harrastaa liikuntaa. Toiminnallaan Ville on innostanut muita mukaan seuratoimintaan.”Mies ei kunniaa hae, vaan tekee ja uhrautuu.”


Mikkelin Vuoden Liikuttaja on Mikkelin Latu ry

Mikkelin Latu ry ylläpiti vapaaehtoisvoimin, onnistuneesti ja kaupunkilaisia liikkumaan innoittaen Kaihun retkiluistelurataa ja latua kevättalvella 2017. Alueella järjestetty Angry Birds Go Snow –tapahtuma houkutteli runsaasti liikkujia ja Mikkelin Latu täydensi liikuntamahdollisuuksia

mäenlaskupaikalla ja avoimella luistelualueella mm. pallopelejä varten. Kaihun alue tavoitti mainituin toiminnoin järjestäjän arvion mukaan yli 5000 kävijää.Toimintaa jatketaan vuonna 2018.

Mikkelin Ladun järjestämä toiminta Kaihulla on kaikille avointa, maksutonta matalan kynnyksen liikuntaa.

Kaihun toimintojen lisäksi Mikkelin Latu ry ylläpitää talvisin Latupirttiä (hiihtoretkeily, tauko- ja nuotiopaikka, kahvio, WC) sekä järjestää kesäisin avoimia maanantaipyöräilyjä. Mikkelin Latu on järjestäjänä mukana erilaisissa liikuntatapahtumissa (esimerkiksi Vesisankarit-tapahtuma).


Mäntyharjun Vuoden Liikuttaja on Mika Herranen

Hän on omalla panoksellaan ollut mahdollistamassa mäntyharjulaisen hiihtourheilun kehittymistä. Herranen on tuttu näky hiihtäjien taustajoukoissa ja voitelukopilla, mutta on myös ollut edustamassa Mäntyharjua muun muassa edellisessä maakuntaviestissä.


Pieksämäen Vuoden 2017 Liikuttaja on VedenjakajaReitistön rakentajat.

VedenjakajaReitistön rakentamiseen osallistui lukematon määrä eri yhdistysten aktiiveja sekä yksityishenkilöitä. Rakentamisen työnjohtajana toimi Mika Jormakka Pieksämäen Seudun Liikunta ry:stä. Suurimman yksittäisen talkoopanoksen antoivat paikalliset maastopyöräilijät. Omaleimainen luonto ja reitistön laadukkuus ovat tehneet VedenjakajaReitistöstä jo ensimmäisinä kuukausina suositun retkeily- ja luontomatkailukohteen.


Puumalan Vuoden 2017 Liikuttaja on Viljakan Virkeet.

Viljakan Virkeet on kävelyryhmä, joka toimii Viljakansaarella, noin 15km Puumalan kirkonkylältä. Ryhmä on kävellyt yhdessä noin 5 vuotta. Ryhmä toimii omatoimisesti vertaisohjaajien johdolla joka toinen viikko ja liikuttaa kyläyhteisön asukkaita aina ”vauvasta vaariin”. Viljakan Virkeet on hyvä esimerkki siitä, kuinka kyläyhteisö toimii yhdessä ja tuo eri sukupolvia yhteen liikunnan merkeissä. Kävelyryhmällä on tärkeä merkitys niin fyysisesti kuin henkisestikin alueensa asukkaille. He tekevät yhteistyötä kunnan liikuntapalveluiden ja Etelä-Savon liikunnan kanssa erilaisten liikuntatapahtumien järjestämisessä omalla kylällään, mutta tuovat tapahtumia myös kirkonkylälle. Tästä on esimerkkinä ruskakävely Norppapolulla syyskuussa, jonne he kutsuivat kaikki kävelystä kiinnostuneet mukaan.


Rantasalmen Vuoden Liikuttaja on Etelä-Rantasalmen kylät ry / Sportti – Erkki

Sportti-Erkki on erikoisvarusteltu peräkärri. Sportti-Erkki toimii siirrettävänä liikuntavälinevarastona ja tukikohtana erilaisia liikuntakerhoja ja tapahtumia järjestettäessä. Sportti-Erkistä löytyy monipuoliset liikunta- ja huoltovälineet eri-ikäisten liikuntatarpeisiin. Sportti-Erkki peräkärrin avulla voidaan liikuntakerhojen toimintaa viedä lapsia lähelle ja samaa välineistöä hyödyntää tehokkaasti.

Lisätietoja Sportti-Erkistä http://www.erk.fi/sportti-erkki/

Sportti-Erkki on innovatiivinen liikkumista ja liikunnan iloa edistävä kokonaisuus. Sportti-Erkki on Etelä-Rantasalmen kylät ry:n hieno talkootyönäyte, jonka rakentamisessa on aktivoitu mukaan myös lapset ja nuoret. Sportti-Erkki tuottaa liikunnan riemua ilman ”raskasta” urheilupaikkarakentamista.


Savonlinnan Vuoden Liikuttajia ovat Pekka Tynkkynen ja Tellervo Taskinen

Pekka Tynkkynen on vastannut usean vuoden ajan Pullinlahden retkiluistelu-uran hoidosta ja mahdollistanut siten satojen ihmisten retkiluisteluharrastuksen.

Tellervo Taskinen on vastannut Pullinlahden ulkoilualueen kahviopalveluista ja

ollut omalta osaltaan lisäämässä alueen kiinnostavuutta ja käyttöä.


Sulkavan Vuoden Liikuttaja on Sulkava-seura ry (Sulkavan Suursoudut).

Sulkavan Suursoudut on jo viidenkymmenen vuoden ajan liikuttanut kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Vuonna 1968 alkaneesta tapahtumasta on tässä ajassa kasvanut valtakunnallinen ja myös kansainvälinen massaurheilutapahtuma. Souduista saamme kiittää idean isää, sulkavalaista Kauko Miettistä. Edelleen tuhannet harrastajat harjoittelevat ja osallistuvat soutukilpailuun ja retkisoutuun. Souduissa on paljon sarjoja eri-ikäisille liikunnanharrastajille. Viime vuosina Soutuihin on osallistunut paljon soutajia myös muualta maailmasta (esim. Intiasta, Venäjältä, Saksasta, Ruotsista jne.), joten Sulkavan Soudut ovat lisänneet myös pienen kunnan näkyvyyttä maailmanlaajuisesti. Lisäksi Sulkavan Suursoutujen suosio on vireyttänyt yritystoimintaa puuveneiden rakentamisessa ja luonut työpaikkoja paikkakunnalle. Suursoudut saa liikkeelle myös sadat talkoolaiset. Talkoiden perusteella jaetuilla avustuksilla monet yhdistykset mm. urheiluseurat rahoittavat toimintaansa.


ETELÄ-SAVON VUODEN PARHAAT 2017

Vuoden nuori urheilija on Vilma Viitanen (Mikkelin Nyrkkeilijät), nuorten EM-hopeaa nyrkkeilyssä uransa ensimmäisissä arvokilpailuissa. 

Vuoden akatemiaurheilija on Jessica Kähärä (Mikkelin Kilpa-Veikot), EYOF (Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit) kolmiloikka pronssia, korkeus pronssia.

Vuoden vammaisurheilija on Piia Komppa (Mikkelin Judo), judoka Mikkeli. Voitti hopeaa historian ensimmäisissä sovelletun judon MM-kilpailuissa Saksan Kölnissä.

Vuoden valmentaja on Katja Kuusela.
Mikkelin Kilpa-Veikkojen valmentaja valmentaa mm. Jessica Kähärää ja isoa joukkoa muita yleisurheilijoita. 

Vuoden seura on Savonlinnan Voimistelu- ja liikunta (SAVOLI). 
Seuran toiminta on laaja-alaista ja vaikuttavaa. Seuraa on rohkeasti lähdetty uudistamaan tekemällä isoja organisaatiouudistuksia. Toiminta laajentunut myös kaupunki alueen ulkopuolelle (iltapäiväkerhot). Harrastajamäärä on ollut voimakkaassa kasvussa. Tällä hetkellä seurassa on yli 300 harrastajaa.

Vuoden sinettiseura on Mikkelin Kilpa-Veikot
Mikkelin Kilpa-Veikot palkitaan järjestämästään laadukkaasta seuratoiminnasta.

Suomalainen laadukkaan urheiluseuratoiminnan kehittäminen on saanut merkittävän tukimuodon, kun Suomen Olympiakomitean ja suomalaisen energiayhtiö Gasumin yhteistyön kohteena ovat lasten ja nuorten hyvinvointia edistävät Sinettiseurat. Urheiluseurat hyötyvät yhteistyöstä kehittyvän Sinettiseurakonseptin sekä kannustuspalkintojen kautta. Gasumin tuki suomalaisille urheiluseuroille on merkittävä, tuki koostuu vuoden Sinettiseura-palkinnosta ja 14 alueellista 1000 euron kannustuspalkinnosta Sinettiseuroille eri puolilta Suomea.


Vuoden Liikkuva Koulu on Ristiinan Yhtenäiskoulu ja lukio

Ristiinan yhtenäiskoulu ja lukio on tehnyt yhteistyötä useiden seurojen kanssa monipuolisesti, paikallisesti sekä seudullisesti. Yhteistyötä on tehty lajikokeiluiden, liikunta – ja turnauspäivien muodossa. Välinehankintoja on tehty yhdessä ja liikuntavälineet ovat seurojen ja koulun yhteiskäytössä. Seuroissa harrastavat yläkoululaiset ovat pitäneet ohjauksia alakoululaisille. Seurat ovat olleet mukana koulun organisoimassa hyvinvointiviikossa.


Vuoden joukkue on SaPKo (Mestismestari)
Savonlinnan Pallokerho on voitti ensimmäisen kerran seurahistoriassaan jääkiekon Mestiksen mestaruuden. Mestaruus varmistui Vantaalla, kun SaPKo kukisti Kiekko-Vantaan neljännen kerran. Tätä ennen SaPKon paras sijoitus Mestiksessä oli ollut keväällä 1980 tullut kolmas sija.

Vuoden urheiluteko palkinnon saa Pieksämäen kaupunki/liikuntatoimi. 
Vajaan 19 000 asukaan Pieksämäki Etelä-Savossa on panostanut vähän liikkuvien kuntalaisten elintapaohjaukseen liikuntatoimen, perusturvan ja työterveyshuollon yhteistyöllä. Perusturvaan on rekrytoitu hoitoliikuntakoordinaattori, joka ohjaa erilaisia matalan kynnyksen ryhmiä. Käytössä on ns. sote-kortti, joka myönnetään kohdennetusti liikuntaneuvonnan asiakkaille. Kortti mahdollistaa uimahallin ja kuntosalin rajoittamattoman käytön. Liikkuva koulu -toiminnan ohella kaikki soveltavan liikunnan palvelut ostetaan kaupungin omistamalta Seutuopistolta.  Sen liikuntaryhmiin osallistuu joka viides kaupunkilainen vuosittain.


Vuoden urheilija on Esapekka Lappi.  
Ensimmäinen MM-osakilpailuvoitto WRC-sarjassa Jyväskylän osakilpailussa 2017.

Elämänura palkinnon, Veikkauksen Jokeri-palkinnon ja MINI UNON saa 
Liikuntaneuvos Reijo Pynnönen, Kangasniemen Kalske

Kangasniemen Retkipaikka Säätiön toiminnanjohtaja Reijo Pynnönen on oman aktiivisen liikuntansa lisäksi neuvonut, opastanut ja innostanut tuhansia ihmisiä arkiliikunnan ja kilpaurheilun pariin Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa yhtäjaksoisesti yli 40 vuoden ajan ja tekee näin edelleen.   Hänen kaikenikäisille kohdistuvan vapaaehtoistyön kansanterveydellinen ja kansantaloudellinen arvo on suuruudessaan erittäin merkittävä. Reijo Pynnönen ohjaa korvauksetta viikottain lasten ja nuorten liikuntakouluja ja aikuisten kuntoliikuntaa ja kilpaurheilua. Hän on järjestänyt lukuisia leirejä ulkomailla ja lukemattoman määrän matkoja erilaisiin urheilutapahtumiin. Hän on kirjoittanut urheilusta satoja artikkeleita paikallis- ja maakuntalehtiin. Hän on kannustanut nuoria opiskelemaan urheiluopistoihin ja yliopistojen liikunnalle. Heistä monet ovat saaneet ammatin liikunnan parista. Lähes kaikki 110-vuotiaan Kangasniemen Kalskeen viime vuosien menestysurheilijat, kuten Ringa Ropo, Virpi Kuitunen, Tepa Reinikainen ja Henri Manninen (nykyisin JKU) ovat nuorempana Kalskeen Reijo Pynnösen urheilukoulun käyneitä. Reijo Pynnösen vapaaehtoistyön laajuus, pitkäjänteisyys ja vaikuttavuus hakevat vertaistaan. Kangasniemen kunta profiloituu urheilupitäjänä osin hänen ansiostaan. Hän on järjestänyt yli 8 000 Kalskeen liikuntatilaisuutta, joissa on ollut n. 111 000 osallistujaa. Harrastajista jopa kolmannes on ollut ympäri Suomea ja osa ulkomailta. Hänen ansiosta Kangasniemen Kalske oli parhaimmillaan juniorisarjoissa Suomen paras maaseutuseura. Seuran aikuisurheilijat ovat Pynnösen kannustamina voittaneet noin 700 SM- ja lukuisia EM- ja MM-mitaleita. Tärkeintä kuitenkin on ollut hänen tuottamansa liikunnan ilo tuhansille ihmisille.

Liikuntaneuvos Reijo Pynnönen on tietoisesti hakeutunut ammattiin, jossa hän voi työkseen liikuttaa ihmisiä. Kangasniemen Syvälahdessa hän huolehtii perinteikkäästä tanssilavasta ja järjestää siellä tanssiliikuntatapahtumia. Työssään hän on voinut musiikin ja viihteen keinoin jatkaa urheilussa omaksumaansa liikuntakasvattajan tehtävää mottonaan ”liikuntaa koko elämänkaarella”.


Veikkauksen maakunnallisen Jokeri-palkinnon, jonka arvo on 500 euroa Reijo Pynnönen lahjoittaa kangasniemeläisille vähävaraisten perheiden nuorille urheilijoille käytettäväksi leirityskuluihin.


Yleisön valitsema Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki on Sulkavan Suursoudut jo 50 vuotta

Soututarinoita ja muistoja jo 50 vuoden ajalta. Rakkoja, väsymystä, iloa, hyvää mieltä. Sitä on tarjonnut Sulkavan Suursoudut jo 50 vuoden ajan. Tapahtuma on ylivoimaisesti suurin Savossa järjestettävä liikuntatapahtuma.


ETELÄ-SAVON URHEILUN TUKISÄÄTIÖN STIPENDIURHEILIJAT’

Kähärä Jessica, Mikkelin Kilpa-Veikot, EYOF (Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit) kolmiloikka pronssia, korkeus pronssia

Olkkonen Emilia, Ristiinan Urheilijat, 19 v SM-hopeaa ja EM-edustus moukarinheitossa.

Joronen Reetta, Savonlinnan Riento SM 1. 17 v 800 ja 1500 m ja maastojuoksu, Kalevan Kisat 800m 6. nuorten Ruotsiottelu 800m ja 1500m 1.

Viljakainen Matias, sulkapallo. seura LOB 82 Tällä hetkellä lahjakas Viljakainen on sulkapallon miesten A-luokan kaksinpelissä maan kolmanneksi paras.

Heiskanen Essi, PieksA (Pieksämäen Seudun Ampujat) Saavutti ilma-aseiden SM-kilpailuissa 3 henkilökotaista mitalia ja 1 joukkue mitalin. Voitti N16 makuun uudella SE tuloksella ja voitti 3x20ls asentokilpailun ja saavutti N16 40ls pystykilpailun 3.sijan.

Hurri Esko (taustavaikuttaja)
Jukurien ja MP:n taustavaikuttaja 57 vuoden ajan. MP:n SM-sarjajoukkueen huoltaja 60- ja 70 –luvuilla. Toiminut Jukurien divarijoukkueen huoltajana ja joukkueenjohtajana ja Jukurien liigaottelujen järjestyksen valvoja.