Aamu- ja iltapäivän toiminnan ohjaajille

Päivittäisen liikkumisen lisäämisen askeleet aamu- ja iltapäivätoiminnassa

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoite on lapsen kokonaisvaltaisen

hyvinvoinnin tukeminen, jota päivittäinen liikkuminen parhaimmillaan edistää. Liikkuva iltapäivä -kehittämisprosessi on rakennettu kuntien aamu- ja iltapäivätoiminnan palveluntuottajien tueksi liikunnan sisältöalueen kehittämiseen. Jokaisessa ryhmässä voidaan lisätä ohjattuja ja omaehtoisia liikkumisen hetkiä toimintaan suunnitelmallisesti, helposti ja pienin askelin. Tavoitteena on yksi tunti päivittäistä liikettä ja ulkoilua joka päivä.

Lähdetään yhdessä rakentamaan Liikkuvaa iltapäivää!

Liikkuva iltapäivä -kehittämisprosessi

Liikkuva iltapäivä -kehittämisprosessi on mahdollisuus uudenlaiseen liikkumisen suunnitteluun aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Prosessi käynnistyy kuntatasolla tehtävästä tarpeiden määrittelystä ja tavoitteiden asettamisesta, jonka jälkeen toteutetaan työyhteisötasoiset ohjaajakoulutukset. Osallistamalla ohjaajakoulutukseen kaikki ohjaajat, voidaan rakentaa ryhmäkohtaiset liikkumissuunnitelmat, kunnassa asetettujen tavoitteiden suunnassa. Prosessin kestää noin puoli vuotta ja sen alussa ja lopussa arvioidaan liikkumissuunnitelmien vaikutusta päivittäisen liikkumiseen. 

Liikkuva iltapäivä -ohjaajakoulutus

Ohjaajakoulutus koostuu kolmesta lähijaksosta ja ryhmässä tehtävistä työstöistä.

Ohjaajat saavat koulutuksesta työkaluja arjen tilanteisiin päivittäisen liikkumisen lisäämiseksi. Koulutus tukee ja kannustaa liikkumisen suunnitteluun yhdessä lasten ja muiden ohjaajien kanssa.

Lähijaksot ovat kestoltaan 3 -tuntisia.

  • Jakso 1: Lisää päivittäistä liikettä (3h)
  • Jasko 2: Liikettä innostaen ja osallistaen (3h)
  • Jakso 3: Liikkumisen lisäämisen mahdollisuudet (3h)

Lisäksi kunta voi halutessaan sisällyttää prosessiin valinnaisen teemakoulutuksen tai ohjaajien hyvinvointia tukevia sisältöjä omien tarpeiden ja ohjaajien toiveiden mukaan. Suomen Ladun Avaimet luontoon -koulutus sopii prosessin osaksi ulkoilu- ja luontoliikkumisen kokonaisuutena.

Lisätietoja

Anna Parta

Anna Parta
anna.parta(at)esliikunta.fi 
044 3410077