Kesätyösetelihaun etäinfo / klinikka
Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.
- ti 19.4.2022 klo 17:30–19
- Microsoft Teams

Kesätyösetelit tulevat hakuun myös tänä kesänä!
ESLin kautta OKM:n tuella palkattiin viime vuonna yhteensä 75 nuorta kesätöihin 26 urheiluseuraan 52 500 eurolla. Tänä kesänä kesätyösetelejä tullaan myöntämään tuplasti enemmän, yhteensä 150 nuoren palkkaukseen.
Kesätyösetelituki on tarkoitettu 15-29 -vuotiaan nuoren palkkaamiseen Etelä-Savon Liikunnan alueella vähintään kahden viikon ajaksi aikavälillä 1.5.–30.9. ja on suuruudeltaan 700 euroa/nuori. Tukea voi käyttää sekä palkkaan, että sivukuluihin. Seura voi hakea yhtä tai useampaa työllistämisseteliä, mutta yksi nuori voi käyttää vain yhden setelin. Kahden viikon työaika voidaan pilkkoa pidemmällekin ajalle, jos työpäiviä tulee esimerkiksi vain kerran viikossa.
Ensisijainen arviointikriteeri kesätyösetelien myönnössä on lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksien lisääminen seuroissa. Tukea voidaan myöntää myös muihin harrastamista tukeviin työtehtäviin urheiluseuroissa, mutta liikuntaleirit, kurssit ja ohjaaminen/valmennukset ovat ensisijaisia tukipäätöksiä tehtäessä.
Lisätietoja hausta antaa Kalle Husso, kalle.husso (at) esliikunta.fi, p. 0443410075
Ilmoittautumiset 19.4.2022 klo 10 mennessä. Linkki lähetetään ilmoittamaanne sähköpostiosoitteeseen klo 13 mennessä.